Kirpsakkaa pakkasaamua!


Muutimme juuri syksyllä rivitalosta tänne maalaistaloon. Tämä on juuri sitä mitä olin kaivannut, ympärillä on kaunista luontoa ja (ehkä se tärkein) omaa rauhaa. Ja jotta kaikki ei olisi ollut niin yksinkertaista muuttomme tapahtui kaksi viikkoa ennen laskettua aikaani.
Tässä siis yhdistyy nyt vauva-arki, koko talon remontti (sen edistymisestä pääset lukemaan tästä) ja koitanpa siinä välissä saada blogia kirjoitettua ja tehty jotain näpertelyjäkin.

Ajatus blogin kirjoittamisesta on kytenyt sisälläni jo kauan; välillä pienemmällä ja välillä suuremmalla liekillä. Ajattelin, että nyt jos koskaan elämässä tapahtuu samaan aikaan niin paljon, että olisi mukava jos niitä tunnelmia ja tapahtumia saisi kirjoitettua jonnekkin ylös. Miksi en siis yhdistäisi tätä ajatusta ja blogin kirjoittamista, siinä saa vähän niin kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Yksi innoittajani tähän blogiin on ollut myös Jovelan talopäiväkirja, jota olen seurannut lumoutuneena aina kun siihen suinkin on ollut aikaa. Toivonkin, että joku voisi saada blogistani joskus samanlaista iloa kuin minä olen saanut tuosta blogista.

Näihin tunnelmiin ihanaa kevään odotusta kaikille! Tästä se alkaa, matka kohti tuntematonta. :)

Ei kommentteja

Kiitos kun vierailit blogissani! <3